mennessä seravo | joulu 3, 2018 | Kemian historiaa, SKS:n historia
Suomen lipun muodosta ja väreistä käytiin keskustelua 1850-luvulta lähtien. Erityisesti ruotsinkielinen osa väestöstä asettui tukemaan Suomen vaakunaan perustuvaa punakeltaista leijonalippua, jota vasta itsenäistyneen Suomen senaatti esittikin valtiolipuksi vuoden...
mennessä seravo | joulu 3, 2018 | Kemian historiaa, Menestystarinat
Suomessa oli vuonna 1930 kahdeksantoista tärpätti- terva- ja pikitehdasta. Niiden yhteenlaskettu tuotanto oli noin 432 000 kg raakatärpättiöljyä, 483 000 kg puhdistettua tärpättiöljyä ja 99 000 kg pikeä. Pikiöljyn, puuhapon ja tervaveden tuotannon määrä ei ole...
mennessä seravo | joulu 2, 2018 | Kemian historiaa
Itsenäistymisestä lähtölaukaus tieteellisten seurojen järjestäytymiseen Suomalaisten Kemistien Seuran perustaminen keväällä 1919 liittyy Suomen itsenäistymisen yhteydessä tehtyihin valtionhallinnon ja tieteellisten seurojen järjestäytymiseen ja varautumiseen uuteen...
mennessä seravo | marras 28, 2018 | Ekskursiot, Kokoukset
SKS:n helmikuun kokous ja vierailu Liikenne- ja viestintävirastoon, Traficomille keskiviikkona 6.2.2019 klo 16.00 (Kumpulantie 2, Pasila, Helsinki). Ohjelma 16.00 Seuran kokous Kokouskahvit
mennessä seravo | marras 27, 2018 | Haastattelut, Henkilöt, Podcastit
Markku Leskelä väitteli tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa keväällä 1980. Loppuvuodesta tekniikan tohtori Tuomo Suntola otti yhteyttä Otaniemeen ja tästä yhteydenotosta käynnistyi tutkimus, joka jatkuu edelleen. Professori Markku Leskelä istuu kemian laitoksella...