Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) hallituksen, paikallisseurojen ja jaostojen edustajat kokoontuivat jälleen kesäkuussa yhteiseen tapaamiseen Helsingissä sekä etäyhteyksin. SKS:n puheenjohtaja Miia Mäntymäki johtamana tilaisuudessa käytiin avoimia ja rakentavia keskusteluja yhdistysten haasteista, mahdollisuuksista ja tulevaisuuden suuntaviivoista. Esittäytymisten kautta syntyi jaettua ymmärrystä kentän tilasta, ja tilaisuuden päätti yhteistyöhenkinen Raclette-illallinen sveitsiläisessä ravintolassa.
Yhdistystoiminta kohtaa ajankohtaisia haasteita
Kokouksessa esiin nousi jäsenten aktivoimisen vaikeus, ikääntyvä jäsenistö, viestinnän haasteet ja muuttuva yhteiskunta. Useiden yhdistysten kipupisteet ovat samankaltaisia: kiireen kulttuuri, yhteisöllisyyden murros ja pirstaleisuus hankaloittavat toiminnan jatkuvuutta. Aktiivinen keskustelu ja ryhmien nostot toivat myös konkreettisia ratkaisumalleja: viestinnän keskittäminen, seurojen välinen yhteistyö, nuorten tavoittaminen kouluvierailuin sekä vaihtuvien yhdistysten puheenjohtajien ennakoiva perehdyttäminen ennen oman kauden alkua nousivat ehdotetuiksi toimiksi.
Motivaatiota ja uusia mahdollisuuksia
Keskusteluissa tunnistettiin myös useita keinoja lisätä yhdistystoiminnan vetovoimaa. Työelämätaitojen kehittäminen, mahdollisuus vaikuttaa seuran toimintaan, yhteisöllisyyden vahvistaminen ja konkreettiset kannustimet kuten stipendit ja koulutusmahdollisuudet nähtiin merkityksellisiksi. Poikkitieteellisyys, yhteistyö muiden järjestöjen ja oppilaitosten kanssa sekä uudenlaisten tapahtumien ideointi tarjoavat innostavia polkuja tulevaisuuteen. Ensi vuonna tapaamista jatketaan, ja tämänkertaisesta keskustelusta jää vahva pohja yhteiselle kehittämistyölle.
